TERVETULOA EIKU RY:N 5 -VUOTISJUHLAKONSERTTIKIERTUEEN

SÄVELIN SIIVILLE – LIEDIN LUMOISSA -konsertteihin

Lataa juliste (.pdf)

Tänä vuonna viisi vuotta täyttävä liperiläinen Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat EIKU ry, jonka toiminnan tarkoitus on nostaa lupaavia kulttuurikykyjä siivilleen, tuottaa juhlavuotensa tiimoilta 22-23. syyskuuta Joensuuhun, Kiteelle ja Ylämyllylle suuntautuvan  liedkonserttikiertueen, jossa solisteina kuullaan kuutta Sibelius-Akatemiassa valmistumisvaiheessa olevaa tai sieltä valmistunutta laulajaa. Useimmat solisteista ovat menestyneet viime vuosina upeasti kotimaisissa laulukilpailuissa. Heistä joensuulaislähtöinen basso M a t t i  T u r u n e n ylsi kuluneena kesänä sekä Savonlinnan kansainvälisen laulukilpailun että Alavudella järjestetyn Toivo Kuula -laulukilpailun finaaliin.

Solistit tulkitsevat kiertueen konserteissa Viinijärvellä asuvan EIKU ry:n toiminnanjohtajan, sotaorpo P a a v o  J o e n s a l o n  36 vuotta kestäneen sävellysharrastuksen tuloksena syntyneitä, pääosin ennen esittämättömiä liedejä piano- ja kamariyhtyesäestyksellä.

Kiertueen ensimmäinen konsertti on Joensuun Taidemuseon salissa lauantaina 22.9. klo 13, toinen  konsertti samana iltana Kiteesalissa klo 19 ja viimeinen konsertti Ylämyllyn uudessa upeassa seurakuntasalissa sunnuntaina 23.9. klo 14.

Joensuun Seudun Osuuspankki on lahjoittanut Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry:n jäsenten käyttöön 30 kpl käsiohjelmia, jotka toimivat samalla pääsylippuina ja joissa on kaikki esitettävät runotekstit sekä esiintyjien esittelyt. Lahjoitettuja käsiohjelmia jakavat Pohjois-Karjalan sotaorvot ry:n puheenjohtaja Aune-Inkeri Keijonen ja sihteeri Martta Karttunen niin kauan kuin niitä riittää. Käsiohjelmia saa myös ovelta hintaan 10 e / henkilö.

Lue lisää ->

Konserttien esiintyjät ovat yhtä solistia ja kahta soittajaa lukuun ottamatta samat kuin viimevuotisessa Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry:n 10 -vuotisjuhlakonsertissa Rantakylän kirkossa.

Konsertit aloittaa joensuulaislähtöinen baritoni Antti Pakkanen tulkitsemalla Pentti Saarikosken modernin runon ”Valokuva”. Hän esittää myös kolme säveltäjän serkun, Jorma Koskelinin runoihin sävellettyä laulua kansallisromantiikan aihepiiristä ja yhden säveltäjän isosedän, karjalaisen heimomiehen ja kirjailijan, Iivo Härkösen Karjalan kukoistuksesta unelmoivan runon,

Toisena esiintyy Joensuussa asuva ja toimiva, Nurmeksesta lähtöisin oleva karjalaisjuurinen sopraano ja laulupedagogi Sanna Heikkinen tulkiten viisi modernia laulua elämän ihmeistä, jotka on valittu säveltäjän nykyään Skotlannissa asuvan tyttären, Johanna Joensalon ( nyk. Pelling ) Helsingin opiskeluvuosinaan julkaisemasta runokokoelmasta ”Yön jäljet iholla”.

Kolmantena estradille astelee Rautalammilta lähtöisin oleva, vuoden 2006 Timo Mustakallio

-laulukilpailussa palkittu tenori Marko Nuutinen esittäen lauluja rakkaudesta. Kahden Jorma Koskelinin runon lisäksi sarjassa on yksi Aleksis Kiven, yksi säveltäjän itsensä ja yksi amerikkalaisen Ron McKuenin runo, jonka Koskelin on ansiokkaasti kääntänyt Suomeksi.

Ensimmäisen osaston päätteeksi miessolistien trio esittää kamariyhtyeen säestämänä säveltäjän vitsikkään, tositapahtumiin perustuvan runokertomuksen”Teekkarien oopperahiihto”. 

Väliajan jälkeen toisen osaston aloittaa helsinkiläinen mezzosopraano Malin Döragrip, jonka juuret ovat Pohjanmaalla. Hänen tulkitsemansa laulut kertovat elämän tummasävyisistä hetkistä ja Koskelinin, säveltäjän ja hänen tyttärensä runojen lisäksi niissä on yksi Saima Harmajan sekä yksi joensuulaisen sellistin, Riikka Partasen runo. Kolmessa lauluista on sellosäestys pianon lisäksi.

Basso Matti Turunen jatkaa viidellä laululla, jotka kertovat menetettyjen aikojen muistoista. Neljä niistä on Suistamolla syntyneen, Helsingissä Vienan Karjalan liitossa elämäntyönsä tehneen Iivo Härkösen ja yksi venäläissyntyisen, ranskalaistuneen taidemaalaari Marc Chagallin suomennettu runo. Yhteistä on aatteiden palo ja kotiseudun, Härkösellä Karjalan, Chagallilla Vitebskin kaipuu.

Viimeisenä solistina esiintyy porilaislähtöinen sopraano Reetta Haavisto, vuoden 2008 Timo Mustakallio laulukilpailun finalisti, vuoden 2009 Kangasniemen laulukilpailujen kolmas ja vuoden 2010 Lappeenrannan laulukilpailujen finalisti. Hän esittää valoisia lauluja ystävyydestä keväästä ja kesästä Johanna Joensalon, Aale Tynnin, Elinan Vaaran, Eila Kivikkoahon ja Valto Saran runoihin. Osassa lauluista säestykseen liittyy kamariyhtyeen jousisto.

Konsertti päättyy kamariyhtyeen säestämänä esitettyihin, säveltäjän kahteen omaan runoon sävellettyyn kappaleeseen: Naissolistien trio esittää ensin liedin ”Kevään lumous” ja lopuksi kaikki solistit tulkitsevat kirkko-oopperaan GLI SPRECONI  ( Tuhlaajat ) sävelletyn iltarukouksen nimeltään ”Grazie del Giorno, Kiitos Päivästä”.

Konserteissa säveltäjä esittelee laulut ja kertoo niiden taustoista. Pianosäestyksestä huolehtivat Sibelius- Akatemiassa opiskelevat pianistit, Jyväskylästä kotoisin oleva Tuomas Juutilainen sekä kiteeläislähtöinen Olli Mikkonen. Kamariyhtyeeseen kuuluvat kokeneet, EIKU ry:n monissa esityksissä toimineet ammattimuusikot Anni Puittinen, 1. viulu, Liisa Karhu, 2. viulu, Piritta Gröhn, alttoviulu ja Timo Ikonen, sello.

Lisätietoja saatavissa EIKU ry:n kotisivuilta www.eikury.com  sekä toiminnanjohtaja Paavo Joensalolta puh. 0400 838 268